Hampaiden oikomishoito

Oikomishoito on mahdollista toteuttaa useammalla eri menetelmällä, esimerkiksi huomaamattomana kalvo-oikomishoitona. Myös aikuisten hampaita voidaan oikoa. Hampaasin erikoishammaslääkärit konsultoivat oikomisessa.

Hampaiden oikomishoidolla korjataan hampaiden asentoja ja virheellistä purentaa.

Oikomishoidon aloitusajankohta on aina yksilöllinen. Useimmiten oikomishoito aloitetaan 9-12 vuotiaana, mutta joskus oikomishoitoa tarvitaan jo aikaisemmin ensimmäisten pysyvien hampaiden puhjetessa. Kasvunohjailua vaativa oikomishoito aloitetaan ennen kasvupyrähdystä.

Hampaiden oikominen onnistuu yleensä hyvin myös aikuisena. Oikomishoidon aloittamiselle ole yläikärajaa.

Hampaasi hammasklinikka

Purentavirhe ja hampaiden virheasennot voivat altistaa hampaat kulumiselle, vaikeuttaa puhdistamista, aiheuttaa leukojen alueen kiputiloja ja häiritä esteettisesti.

Oikomishoidon suunnittelee ja toteuttaa erikoishammaslääkäri. Oikomishoito perustuu aina yksilölliseen hoitosuunnitelmaan, joka tehdään hampaiston tutkimuksen, hammasmuottien ja röntgenkuvien perusteella.

Oikomishoitoa voidaan tehdä useilla menetelmillä hoidettavasta purentavirheestä ja potilaan toiveista riippuen.

Oikomishoidon kesto ja kustannukset ovat yksilöllisiä. Tavallisimmin oikomishoito kestää 1-2v, mutta pienet hampaiden asentojen korjaukset hoituvat nopeamminkin.

Hampaiden aktiivisen hoitovaiheen jälkeen tarvitaan aina ylläpitohoitoa, jolla estetään hampaiden palautuminen alkuperäiseen asentoon.

Oikomishoidon tarvetta ja sen eri mahdollisuuksia voidaan kartoittaa konsultaatiokäynnillä. Varaa aika oikomishoidon konsultaatioon valitsemalla nettiajanvarauksessamme erikoisalaksi Oikomishoidon Erikoishammaslääkäri.

Tutustu myös uniapnean kiskohoitoon 

Tutustu myös lisää kalvo-oikomiseen